January 29, 2019

November 30, 2018

Please reload

Tuoreimmat

Kiitos, ABBA, 10 000€:sta!

October 19, 2017

Mamma Mia - Money, money, money!

Tack, ABBA, komiasta potista sekä vuoden mahtavimmista viboista!

 

Tasan vuosi sitten risteilin perheineni kohti aina aurinkoista Tukholmaa.

Täpinöin pyhiinvaelluksesta pop-temppeliini, ABBA-museoon.

Edellisenä iltana siemailin sivistyneesti kaksi punaviinilasia - koska, noh, niin pitää voida tehdä.

 

Museokierroksen piti kruunata nasta matka, mutta;

 

paniikkikohtausta pidätellen kolusin museon muodollisesti, haaveillen vain piiiiiitkistä päiväunista.

 

Olin kärvistellyt moisissa ahdistavissa harmaissa viboissa ennenkin, mutta juurisyyksi epäilin aina vain geneettisesti kalibroimatonta välittäjäainejärjestelmääni, kunnes paikallistin kohtuukäytössäkin piilottelevan arkkiviholliseni;

 

alkoholin - pienissäkin määrissä.
 

 

Tukholmassa ei paistanut aurinko.
 

 

Kukaan ei laulanut Skansenilla.
 

 

För fan i helvete!
 

 

Oli tullut aika härmäläisesti epäinhimillisen ihmiskokeen;

 

täystipattomuuden.

 

Historiastani hilliintyneenä join viime vuosina enää suhteellisen harvoin (keskim. max. 2 x kk). 
En kuitenkaan koskaan kokenut juominkien välillä palautuvani henkisesti (aivokemiallisesti) ja fyysisesti täystehoiseksi.
Koin alkoholin käytön kauhaisevan tihkumalla täyttyneen onnellisuushormonikupin tyhjäksi; nousareiden nauru ja nautinto olivat moninkertaisesti pois seuraavien viikkojen nauru- ja nautintokiintiöstä.
Elin nappaamattomuuden, alakuloisuuden ja alitehoisuuden kierteessä.

Arjen ja juhlan kontrasti oli suuri.
Käytin alkoholia, koska käytin alkoholia. Noidankehä oli valmis.

 

Tänään tipattomuutta on kestänyt tasan vuoden.

 

52 viikkoa

 

365 päivää

 

Ja itsestäni mega-ylpeänä markkinointimiehenä aion tehdä siitä hävyittä numeron.
Jätän hyssyttelevän kaappiselvyyden huomionterveille.

 

Tipattomuus on ollut yksi parhaimmista päätöksistäni miesmuistiin. 

 

Klassisten efektien, kuten darrattomuuden, morkkisten katoamisen ja energisyyden lisääntymisen lisäksi listaan muutamia havaintojani vuoden kestäneen mukiin sylkemisen aikana:

 

- olen onnellisempi ja nauran nykyään enemmän silmilläni ja sydämelläni

- olen innostuvampi, kärsivällisempi sekä kykenen parempaan itsekuriin ja -kontrolliin

- kestän paremmin pettymyksiä ja ego-osumia (Juu, niiltä ei voi selvitepäinkään elämässä täysin välttyä:)

- koen olevani myötätuntoisempi paremmalla perspektiivin vaihtamiskyvyllä

- luovuuteni kukkii 

- tunnen toimivani henkisten ja fyysisten resurssieni suhteen optimaalisemmin - kuljen täysillä!

- värit palasivat (niiku ihan konkreettisestikin)

- masennus- ja ahdistuneisuushäiriöt kuten OCD ja yleinen arkuus ja neuroottinen kauhuskenariointi vähenivät 

- koen hyvän musiikin, näkemäni kauneuden ja kokemani elämykset voimakkaammin - olen henkisesti hienovireisempi

- yleinen positiivisuus ja toiveikkuus tulevaisuuden suhteen on lisääntynyt
 

(Toki taiteilijaluontoisena alakuloistelijana kärvistelen edelleen satunnaisesti inhimillisissä kismityksissä ja muissa ei-toivotuissa tiloissa, mut nyt ne eivät kroonistu tahi muuten keikuta elon venhettä.)

Alkoholi on dominoiva ja helposti ehdollistava päihde, jonka naukkailun tiellä muut plänit saivat päivittyä.
Maassa, jossa "pari pitää aina voida ottaa" ja "juhliminen" on salonkikelpoinen synonyymi juomiselle, tarvitsee kaiken mahdollistava sisäsyntyinen motivaatio todellakin kulttuurilaatikon ulkopuolista funtsintaa.

Tiedän monien kärvistelevän samoissa tummissa muudeissa kuin minäkin, mutta kohtuullistakaan alkoholinkäyttöä ei osata/haluta/uskalleta nähdä juurisyynä mahdollisesti kyykkivään henkiseen arkijamaan. 

 

Surkeasta ABBA-museo -kokemuksestani huolimatta näin pop-temppelissäni soberismiin ohjaavan valon. Vuoden jälkeen suorat ja välilliset hyödyt näkyivät myös lompakossani.

 

Laskin juhlim...alkoholin käytön lopettamisen ja täten myös uudelleen aktivoituneen luovuuteni ja parantuneen työtehoni säästäneen ja tuottaneen minulle suht realistisesti kalkuloituna vuodessa n. 10 000€.

 

"Joo joo, mut se meni sit johonkin muuhun", saattaa joku vääräleuka veistellä.

 

Kah, ku nicht:) Minulla kyseinen raha nököttää konkreettisesti tileilläni, osa osakkeissa paisuen.

(Okei, olen ostanut myös n. tonnilla vinyylilevyjä ja parilla tontulla maalaustarvikkeita, mut i alla fall:)

 

Joten, tusen tack, Agnetha, Anni-Frid, Benny och Björn!:)

 

Selvästi aion jatkaa, koska onhan tää nyt ihan hemmetin jepa:)

(p.s. Rahakärki ei suinkaan ollut itselläni The päämotiivi, mutta jos nyt luet tätä, ajoi se asiansa klikkisyöttinä kirjoitukseeni;)


-T-

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Please reload

Arkisto

© 2019 by TOMMI SALMELAINEN

  • Grey Instagram Icon
  • Grey YouTube Icon
  • Grey Spotify Icon
  • Grey SoundCloud Icon
  • Grey LinkedIn Icon
  • Grey Facebook Icon